lauantai 5. toukokuuta 2018

Pomppivat lehmät ovat kevään merkki

Näin kurssien välissä, kun ei ole pakollisia koulutöitä huohottamassa niskaan, menimme sen kunniaksi kavereiden kanssa katsomaan Viikin opetus- ja tutkimustilan lehmien laitumellelaskua. Sää oli aivan mahtava ja tunnelma iloinen. Ennen lehmien esiintuloa yleisöä viihdytti Janne Katajan lisäksi rusakko, joka kiisi kierroksen ympäri laidunta.

Aluksi lehmiä vähän ujostutti, sillä yleisön lähtölaskennan loputtua niillä meni jonkin aikaa, kunnes ne vihdoin ilmestyivät näkyviin ja vyöryivät pukittelemaan talvikankeutensa pois. Osa lehmistä keskittyi ravailemaan laidunta edestakas, kun taas osa selvitteli välejään puskemalla ja tönimällä toisiaan.










Nam, onpa hyvä sää!








Paikalla oli myös lampaita.


Riehakkaasti kirmailevat lehmät ja auringonpaiste olivat aivan täydellinen tapa viettää lauantaipäivää. Laitumellelaskun jälkeen siirryimme piknikille eväiden ja grilliherkkujen merkeissä. Heta-sheltti oli nurtsin virallinen ruokakyylä ja rapsutusten kerjääjä.



Viime syksy oli koulussa lievästi sanottuna hektinen, varsinkin, kun tein koulun ohella aivan liikaa töitä, hupsista... Nyt keväällä olen parantanut tapojani ja ollut tiukempi itseni kanssa työvuorojen ottamisen suhteen. Nyt olisi enää jäljellä diagnostisen kuvantamisen kurssi sekä loput johdannosta kliiniseen pien- ja hevoseläinlääketieteeseen. Kesäloma alkaakin sitten mielenkiintoisesti Forssassa kahden viikon mittaisen teurastamoharjoittelun merkeissä. Katsotaan, jos saisin päiviteltyä tunnelmia sieltä.

Tämän kevätlukukauden kohokohdat ovat ehdottomasti olleet tutustuminen Saaren tuotantoeläinsairaalaan, farmakologian kurssi sekä lisensiaatintyöni aloittaminen. Saarella opettajien ja opiskelijoiden asenteet ja tunnelma ovat niin mahtavan rennot ja innostavat! Olen päässyt näkemään ja oppimaan paljon kliiniseen työhön liittyviä käytännön asioita ja oppinut ymmärtämään monia töissä näkemiäni tapauksia ja toimenpiteitä. Nyt vielä loppurutistus ennen kesää, onneksi ei ole enää tenttejä!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pohdintaa kesästä ja koulusta

Minun pitäisi olla kirjoittamassa infektioepidemiologian kotitenttiä, mutta koin houkuttelevammaksi muokata valokuvia, kirjoittaa blogia sekä katsoa Idolsia. Kakkosvuosikurssilla kuulimme huhuja, että kolmonen on sitten tosi iisi vuosi: ei ole tenttejä, pelkkiä ryhmätöitä ja tosi rentoa. Onko opetusta muutettu jotenkin radikaalisti vai miksei minulla ole yhtään rento olo? To-do -listalta löytyy kotitenttiä, ryhmätyötä, parityötä, tietokoneharjoituksia, taudinpurkausharjoituksia ja vertaisarviointeja, joiden lisäksi parin viikon päästä alkaa patologian obduktiot eli raadonavaukset, joihin kuuluu patologian kertausta, avaustekniikan opettelua sekä avauspöytäkirjojen kirjoittamista. Työmäärä lievästi masentaa, vaikka aiheet ovatkin mielenkiintoisia.


Kesällä tuli tehtyä reippaasti töitä klinikkaeläinhoitajana ja minusta tuntuu, että opin ja kehityin hurjasti! Pääsin myös tutustumaan pariin Tartossa opiskelevaan tulevaan kolleegaan, jotka olivat huipputyyppejä ja joiden kanssa pystyi hyvin samaistumaan töihin ja opiskeluun liittyviin pulmiin ja oivalluksiin. Töissä pääsin näkemään enemmän leikkauksia ja klinikan rytmissä pysyi paremman mukana, kun siellä kävi miltei päivittäin. Työt jatkuvat nyt myös syksyllä parilla päivystysvuorolla viikossa.

Työnteko oli kesällä mukavaa, kun ei tullut mitään läksyjä, mutta toisaalta loppua kohden alkoi tehdä taas mieli päästä luennoille kuuntelemaan ja oppimaan sekä saada arki rullaamaan normaalisti. Oli tosi piristävää nähdä tuttuja naamoja loman jälkeen ja päästä kuulemaan kavereiden kuulumisia. Nyt tuntuu siltä, että me aletaan vihdoin päästä niin sanotusti asiaan, kun opinnot alkavat painottua enemmän käytäntöön kuin teoriaan. Tällä hetkellä on meneillään infektioepidemiologian kurssi, jolla opimme esim. mitä kuuluu tehdä erilaisissa tautitapauksissa ja minkälaiset eläintaudit uhkaavat Suomea. Myöhemmin on sitten luvassa mm. johdannot kliiniseen pieneläin-, hevos- ja tuotantoeläinlääketieteeseen sekä farmakologiaa, diagnostista kuvantamista ja lihantarkastuskurssi. Lisäksi ensi vuoden puolella on viikon jakso Mäntsälässä tuotantoeläinsairaalalla sekä teurastamoharjoittelu. Kaikkea jännää on siis vielä edessä!


Täytyy myöntää, että tällä hetkellä on kyllä välillä vähän ikävä niitä löysiä lomapäiviä. Ruoho näyttää vihreämmältä aina siellä missä ei itse ole, vai miten se nyt menikään. Mutta vihreästä ruohosta puheen ollen, tänään oli todella kaunis päivä ja päätin ottaa ihan kameran mukaan päivälenkille. Ihan kivoja kuvia tuli vai mitä olette mieltä? Miten teillä muilla on alkanut tai jatkunut koulut ja työt kesäloman jälkeen?

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Lunta ja hyttysiä samassa paikassa: vaellus Haltille

Tänä vuonna vaelsimme Käsivarren erämaan kauniin karuissa maisemissa. Reitiksi valikoitui matka Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin kuuden hengen porukassa. Matka alkoi Kampin bussiterminaalista, josta me 19,5 tuntia myöhemmin saavuimme Kilpisjärvelle.


Saana-tunturi toivotti meille hyvää matkaa.


Ensimmäisenä iltana kävelimme Saarijärvelle, jonne saavuimme puolenyön jälkeen. Keitimme ruokaa ja asetuimme telttoihin yöpymään.



Seuraavana aamuna lähdimme kohti päivän lounaspaikkaamme Kuonjarjokea. Siellä näimme, kun joku nainen kävi uinnilla jääkylmässä joessa. Se oli aika järkyttävää.





Kuonjarjoelta jatkoimme matkaa yöpymispaikallemme Meekonjärvelle. Matkalla näimme kiirunan (arvelimme olevamme pensasrajan yläpuolella), joka poseerasi ja hiippaili pitkän aikaa, kunnes lensi yhtäkkiä pakoon äänekkäästi kiljuen.



Meekonjärvellä nautimme pastacarbonarat. Clas ohlsonilta ostettu muovinen kuksa osoittautui mainioksi ruoka-astiaksi. Se oli myös hyvän värinen.


Meekonjärvellä näimme ketun luikkimassa autiotuvan liepeillä. Onnistuin yllättämään sen ja nappaamaan muutaman lähikuvan.




Meekolta matkamme jatkui Pihtsusjärven kautta Haltin tuvalle. Pihtsusjärvellä tuuli todella kovaa ja Haltin tuvalla oli hyvin sumuista. Saimme onneksi kuulla, että seuraavaksi päiväksi oli luvattu kaunista säätä.



Pihtsusköngäs on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista.



Seuraava päivä valkeni kauniina ja lähdimme kapuamaan Haltin huipulle.






Norjan puolella levittäytyivät upeat maisemat. Kännykän netti toimi yllättäen Norjan puolella paremmin kuin Suomen. Huipulla söimme lounaan ja otimme valokuvia. Laitoimme nimemme vihkoon ja kävimme myös seisomassa huipun korkeinta kohtaa merkkaavan tapin päällä.



Matkalla takaisin Pihtsusjärvelle meitä viihdyttivät veikeästi pareittain kulkevat ja toisilleen piipittävät tyllit.





Seuraavalla yöpymispaikallamme Pihtsusjärvellä alkoi illalla tuulla ja sataa. Onneksi uudet vaelluskenkäni pitivät vettä. Rinkkani sadesuoja napsahti rikki, mutta se saatiin onneksi korjattua.


Pihtsusjärveltä palasimme Meekon kautta Kuonjarjoelle yöpymään. Sää oli edelleen kurja, joten tungimme autiotupaan nukkumaan. Yön aikana toisella seurueella oli tupakirjan mukaan romahtanut teltta sateessa ja tuulessa. Kävimme poikaystävän kanssa huiputtamassa Kalkkinippa-nimisen huipun, kun muut jäivät tuvalle pelaamaan korttia. Huipulla tuuli ja netti toimi!



Kuonjarjoelta siirryimme viimeiseksi yöksi Saarijärvelle, jossa tilan puutteen pakottamana osa meistä nukkui makuulavitsan alla. Saapuessamme Saarvijärvelle törmäsimme vihdoin porotokkaan.





Porot ovat niin kovin viisaan näköisiä otuksia.

Saarijärveltä patikoimme takaisin Kilpisjärvelle, jossa vietimme yön varaamassamme mökissä. Ai että, sauna, pizza ja Ben&Jerry's todella maistuivat! Vaellus oli kaikin puolin onnistunut, niin eväiden, varusteiden kuin matkaseurankin puolesta. Josko seuraavalle vaellukselle ottaisi sitten Yetin mukaan?


lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukorttikuvan otto (behind the scenes)

Pakollinen joulukorttikuva ei ole Yetille mikään mieluinen nakki eikä se sitä peittele. Yeti katsoi tarkoituksella kaikkialle muualle kuin kameraan päin ja osasi vakuuttavasti esittää masentunutta ja vielä silmät kiinni. Edes lentävät namit eivät saaneet Yetiä nostamaan päätään.









Iloista joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille!