sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pohdintaa kesästä ja koulusta

Minun pitäisi olla kirjoittamassa infektioepidemiologian kotitenttiä, mutta koin houkuttelevammaksi muokata valokuvia, kirjoittaa blogia sekä katsoa Idolsia. Kakkosvuosikurssilla kuulimme huhuja, että kolmonen on sitten tosi iisi vuosi: ei ole tenttejä, pelkkiä ryhmätöitä ja tosi rentoa. Onko opetusta muutettu jotenkin radikaalisti vai miksei minulla ole yhtään rento olo? To-do -listalta löytyy kotitenttiä, ryhmätyötä, parityötä, tietokoneharjoituksia, taudinpurkausharjoituksia ja vertaisarviointeja, joiden lisäksi parin viikon päästä alkaa patologian obduktiot eli raadonavaukset, joihin kuuluu patologian kertausta, avaustekniikan opettelua sekä avauspöytäkirjojen kirjoittamista. Työmäärä lievästi masentaa, vaikka aiheet ovatkin mielenkiintoisia.


Kesällä tuli tehtyä reippaasti töitä klinikkaeläinhoitajana ja minusta tuntuu, että opin ja kehityin hurjasti! Pääsin myös tutustumaan pariin Tartossa opiskelevaan tulevaan kolleegaan, jotka olivat huipputyyppejä ja joiden kanssa pystyi hyvin samaistumaan töihin ja opiskeluun liittyviin pulmiin ja oivalluksiin. Töissä pääsin näkemään enemmän leikkauksia ja klinikan rytmissä pysyi paremman mukana, kun siellä kävi miltei päivittäin. Työt jatkuvat nyt myös syksyllä parilla päivystysvuorolla viikossa.

Työnteko oli kesällä mukavaa, kun ei tullut mitään läksyjä, mutta toisaalta loppua kohden alkoi tehdä taas mieli päästä luennoille kuuntelemaan ja oppimaan sekä saada arki rullaamaan normaalisti. Oli tosi piristävää nähdä tuttuja naamoja loman jälkeen ja päästä kuulemaan kavereiden kuulumisia. Nyt tuntuu siltä, että me aletaan vihdoin päästä niin sanotusti asiaan, kun opinnot alkavat painottua enemmän käytäntöön kuin teoriaan. Tällä hetkellä on meneillään infektioepidemiologian kurssi, jolla opimme esim. mitä kuuluu tehdä erilaisissa tautitapauksissa ja minkälaiset eläintaudit uhkaavat Suomea. Myöhemmin on sitten luvassa mm. johdannot kliiniseen pieneläin-, hevos- ja tuotantoeläinlääketieteeseen sekä farmakologiaa, diagnostista kuvantamista ja lihantarkastuskurssi. Lisäksi ensi vuoden puolella on viikon jakso Mäntsälässä tuotantoeläinsairaalalla sekä teurastamoharjoittelu. Kaikkea jännää on siis vielä edessä!


Täytyy myöntää, että tällä hetkellä on kyllä välillä vähän ikävä niitä löysiä lomapäiviä. Ruoho näyttää vihreämmältä aina siellä missä ei itse ole, vai miten se nyt menikään. Mutta vihreästä ruohosta puheen ollen, tänään oli todella kaunis päivä ja päätin ottaa ihan kameran mukaan päivälenkille. Ihan kivoja kuvia tuli vai mitä olette mieltä? Miten teillä muilla on alkanut tai jatkunut koulut ja työt kesäloman jälkeen?

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Lunta ja hyttysiä samassa paikassa: vaellus Haltille

Tänä vuonna vaelsimme Käsivarren erämaan kauniin karuissa maisemissa. Reitiksi valikoitui matka Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin kuuden hengen porukassa. Matka alkoi Kampin bussiterminaalista, josta me 19,5 tuntia myöhemmin saavuimme Kilpisjärvelle.


Saana-tunturi toivotti meille hyvää matkaa.


Ensimmäisenä iltana kävelimme Saarijärvelle, jonne saavuimme puolenyön jälkeen. Keitimme ruokaa ja asetuimme telttoihin yöpymään.



Seuraavana aamuna lähdimme kohti päivän lounaspaikkaamme Kuonjarjokea. Siellä näimme, kun joku nainen kävi uinnilla jääkylmässä joessa. Se oli aika järkyttävää.





Kuonjarjoelta jatkoimme matkaa yöpymispaikallemme Meekonjärvelle. Matkalla näimme kiirunan (arvelimme olevamme pensasrajan yläpuolella), joka poseerasi ja hiippaili pitkän aikaa, kunnes lensi yhtäkkiä pakoon äänekkäästi kiljuen.



Meekonjärvellä nautimme pastacarbonarat. Clas ohlsonilta ostettu muovinen kuksa osoittautui mainioksi ruoka-astiaksi. Se oli myös hyvän värinen.


Meekonjärvellä näimme ketun luikkimassa autiotuvan liepeillä. Onnistuin yllättämään sen ja nappaamaan muutaman lähikuvan.




Meekolta matkamme jatkui Pihtsusjärven kautta Haltin tuvalle. Pihtsusjärvellä tuuli todella kovaa ja Haltin tuvalla oli hyvin sumuista. Saimme onneksi kuulla, että seuraavaksi päiväksi oli luvattu kaunista säätä.



Pihtsusköngäs on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista.



Seuraava päivä valkeni kauniina ja lähdimme kapuamaan Haltin huipulle.






Norjan puolella levittäytyivät upeat maisemat. Kännykän netti toimi yllättäen Norjan puolella paremmin kuin Suomen. Huipulla söimme lounaan ja otimme valokuvia. Laitoimme nimemme vihkoon ja kävimme myös seisomassa huipun korkeinta kohtaa merkkaavan tapin päällä.



Matkalla takaisin Pihtsusjärvelle meitä viihdyttivät veikeästi pareittain kulkevat ja toisilleen piipittävät tyllit.





Seuraavalla yöpymispaikallamme Pihtsusjärvellä alkoi illalla tuulla ja sataa. Onneksi uudet vaelluskenkäni pitivät vettä. Rinkkani sadesuoja napsahti rikki, mutta se saatiin onneksi korjattua.


Pihtsusjärveltä palasimme Meekon kautta Kuonjarjoelle yöpymään. Sää oli edelleen kurja, joten tungimme autiotupaan nukkumaan. Yön aikana toisella seurueella oli tupakirjan mukaan romahtanut teltta sateessa ja tuulessa. Kävimme poikaystävän kanssa huiputtamassa Kalkkinippa-nimisen huipun, kun muut jäivät tuvalle pelaamaan korttia. Huipulla tuuli ja netti toimi!



Kuonjarjoelta siirryimme viimeiseksi yöksi Saarijärvelle, jossa tilan puutteen pakottamana osa meistä nukkui makuulavitsan alla. Saapuessamme Saarvijärvelle törmäsimme vihdoin porotokkaan.





Porot ovat niin kovin viisaan näköisiä otuksia.

Saarijärveltä patikoimme takaisin Kilpisjärvelle, jossa vietimme yön varaamassamme mökissä. Ai että, sauna, pizza ja Ben&Jerry's todella maistuivat! Vaellus oli kaikin puolin onnistunut, niin eväiden, varusteiden kuin matkaseurankin puolesta. Josko seuraavalle vaellukselle ottaisi sitten Yetin mukaan?


lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukorttikuvan otto (behind the scenes)

Pakollinen joulukorttikuva ei ole Yetille mikään mieluinen nakki eikä se sitä peittele. Yeti katsoi tarkoituksella kaikkialle muualle kuin kameraan päin ja osasi vakuuttavasti esittää masentunutta ja vielä silmät kiinni. Edes lentävät namit eivät saaneet Yetiä nostamaan päätään.









Iloista joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille!



torstai 13. lokakuuta 2016

Kesävaellus Lapissa

Lähdimme melko ex tempore poikaystävän kanssa viikon vaellukselle elokuussa. Vaelluskohteeksi valikoitui Pohjois-Suomessa sijaitseva Urho Kekkosen kansallispuisto. Ennen lähtöä kävimme ostamassa UKK:n kartan ja ruuat kuudeksi päiväksi. Ostimme valmiita ateria-ratkaisuja (kuten pastoja ja patoja joihin tarvitsi lisätä vain veden), nuudeleita, fettucinia, puurohiutaleita ja lisäksi kuivasimme reissua varten jauhelihaa. Ostimme myös joitain välineitä ja tarvikkeita, mutta suurimman osan saimme lainaksi poikaystävän perheeltä. Kävimme myös lainaamassa kirjastosta äänikirjoja pitkää automatkaa varten.

Ajomatka kesti noin 13 tuntia pysähdyksineen. Pääsimme perille Kiilopäähän myöhään illalla, mutta lähdimme kuitenkin kävelemään neljän kilometrin matkan ensimmäiselle autiotuvalle, jonka lähellä yövyimme teltassa. Aamulla meitä odotti ikävä kylmyys ja sade. Pakkasimme kuitenkin reippaasti kamat ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Suomunruoktua. Pidimme retken ensimmäisen lounastauon Suomunlatvan laavulla.



Matkamme jatkui Suomunruoktulle, jonne jätimme rinkat ja poikkesimme kevyemmällä varustuksella Kopsusjärvelle ja takaisin. Söimme Kopsusjärven nuotiopaikalla hyvää tex mex pataa nuudelien kera.



Minä kuvasin kukkasia samalla kun poikaystävä kalasti - tällä kertaa ei napannut, vaikka pinnassa kävikin paljon kaloja.


Palasimme retkeltämme takaisin Suomunruoktuun, jossa pääsimme suorittamaan ensimmäisen joen ylityksemme. Vesi oli kylmää, mutta onneksi olimme ottaneet crocsit mukaan, niin ylitys oli melkein ihan mukava. Teimme ylityksen tämän komean tuvan kohdalla, joka oli aikoinaan kultamiesten rakentama sauna, mutta sittemmin museoitu autiotupa. Päätimme olla yöpymättä Suomunruoktussa ja jatkoimme matkaa Aitalammelle, jossa yövyimme teltassa.


Matkalla yöpymispaikalle minäkin intouduin vähän heittelemään ja saimme kummatkin taimenia, jotka olivat valitettavasti alamittaisia. Kovia taistelijoita ne olivat kuitenkin kokoonsa nähden! Aitalammella vietetyn yön jälkeen suuntasimme Tuiskukurulle päin. Matkan varrella löysimme valtavasti kantarelleja ja keräsimme niitä ainakin litran. Niitä oli niin paljon, ettemme edes keränneet kaikkia. Näimme myös tunturisopulin!


Tuiskukurussa oli paljon ihmisiä, joten emme edes pysähtyneet sinne vaan jatkoimme suoraan matkaa Luirojärvelle. Jouduimme siellä ylittämään Luirojoen päästäksemme Luirojärven autiotuville. Illalla söimme juustopastaa itsekeräämiemme kantarellien kera - oli herkullista! Myöhään illalla poikaystävä kävi vielä kalassa ja nappasi reissun ensimmäisen ahvenen.



Jalat alkoivat olla jo aika kipeät ja väsyneet, joten päätimme pitää rinkattoman lepopäivän ja kävimme huiputtamassa Sokostin. Sokosti on UKK:n korkein tunturi: 718 metriä merenpinnan yläpuolella. Lähtiessämme Luirojärveltä kohti Sokostia bongasimme kuukkeleita, jotka olivat hauskoja otuksia.


Sokostin huipulta näimme kuinka saderintamat pyyhkivät Luirojärven yli. Luirojärvi oli muuten oikein viihtyisä yöpymispaikka paitsi, että siellä satoi jatkuvasti pieniä kuuroja.



Sokostin huipulta avautui hienot maisemat. Söimme huipulla eväät ja suuntasimme sitten takaisin leiriin.



Palattuamme takaisin Luirojärvelle kävimme vielä kalassa illalla. Minä sain muutaman hauen (joita emme tosin ottaneet), mutta poikaystävä sai kolme hienoa ahventa, joista yksi oli ihan valtava.



Illan ruokalistalla oli itsepoimittuja ja -kalastettuja herkkuja.


Seuraavana päivänä lähdimme taas matkaan. Jouduimme ylittämään isot suoalueet ja onnistuin kastelemaan kenkäni ja sukkani täysin. Suuntasimme kohti Lankojärveä, mutta päätimme yöpyä sen sijaan Rautuojalla nuotiopaikalla, sillä Lankojärvelle meno olisi ollut ylimääräinen koukkaus matkaamme. Kävimme kalastamassa taas, mutta emme saaneet saalista, vaikka poikaystävällä olikin hyvänkokoinen harjus kiinni. Hän sai myös perhovälineillä hauen, jonka päästimme pois.



Päästäksemme Rautuojalle, jouduimme ylittämään tuon kuvassa näkyvän joen, jonka vesi oli niin kylmää, että se sattui. Oli aika järkyttävä, mutta hauskalla tavalla mielenkiintoinen kokemus.






Huomatkaa (ei ole tosin pakko) komea hyttysenpurema otsassani. Yllättävää kyllä, tähän siihen asti matkaa hyttyset eivät olleet pahasti häirinneet olemassa olollaan.


Rautuojalta suuntasimme viimeiselle yöpymispaikallemme Rautulammelle. Sen reitin varrella olikin sitten aivan älyttömästi hyttysiä.


Meitä vastaan tuli polulla tämä suloinen pikkulintu, tunnistaako joku lajia? Luulemme, että se voisi olla joku kirvinen.



Paistoimme viimeisen illan kunniaksi lettuja, nam! Letuista tuli lopulta hyviä, vaikka niiden paistaminen trangialla olikin aluksi aika tuskaista. Jos olet joskus kokeillut, you know what I'm talking about. Seuraavana päivänä lähdimme tunturien poikki takaisin Kiilopäähän.



Siihen asti matkan varrella olimme nähneet paljon erilaisia eläimiä, mm. tunturisopulin ja kuukkeleita, mutta poroista emme olleet nähneet muuta kuin yhden etääntyvän poron pepun ja paljon poron papanoita. Viimeisenä päivänä sitten vihdoin näimme ihan oikeita poroja, joita lähdin seuraamaan (jahtaamaan) yhtä rinnettä ylös. Porot vähän ihmettelivät, että miksi joku seurasi heitä kamera heiluen.



Loppumatkan kävelimme leveää hiekkatietä. Palasimme takaisin Kiilopäähän, jonka hotellista olimme varanneet huoneen yhdeksi yöksi itse asiassa Sokostin huipulla, koska siellä toimi netti hyvin.


Oli mukavaa päästä suihkuun ja vessaan ja oikeaan sänkyyn teltassa vietetyn vajaan viikon jälkeen. Toisaalta huomasin, että vaellus mahtoi olla onnistunut, sillä en tuntenut mitään valtavaa helpotusta palatessani takaisin sivistykseen. Samanlaisen vaelluksen voisi tehdä joskus uudestaankin, ehkä seuraavalla kerralla koiran kanssa?